Lastentapahtuma 27.2.2016

 

pääkuva

Lastentapahtumaa vietettiin neljättä kertaa lauantaina 27.2.2016 Kemissä Karihaaran koululla. Teemana oli kolmatta kertaa ”Liikkuen ja leikkien”. Meillä järjestäjillä päivä alkoi aamu kahdeksalta Karihaaran koululla. Jatkoimme edellisenä illalla aloitettua työtä laittamalla paikkoja valmiiksi tapahtumaa varten. Aamun kommellukset pistivät vipinää jalkoihin, mutta tapahtuman alkaessa olimme iloisesti vastassa lapsia.

Päivän teeman mukaisesti lapset saivat liikkua ja leikkiä. Kemin Naisvoimistelijat järjestivät suositun temppuradan ja lapset saivat kokeilla myös KePSin sekä Pörhön yhteistyössä järjestämää jalkapallon laukaisututkaa. Tanssistudio Bouncen ja Tanssintuki ry:n upeat tanssiesitykset ihastuttivat lapsia ja päivän päätteeksi nähtiin myös Kemin Innon hieno paini näytös.

Lapsilla ja heidän vanhemmillaan oli myös mahdollisuus laitattaa hienoja kampauksia kampaamo Casanovan ammattilaisten luona, pyörittää onnenpyörää, tutustua paikallisten yrittäjien tuotteisiin ja saada hienoja kasvomaalauksia. Pienimmille ja rauhallista hetkeä kaipaaville oli mahdollisuus käydä kuuntelemassa satuja satunurkkauksessa. Kanttiini auttoi sekä makean että suolaisen nälkään.

Lasten ehdoton suosikki oli merirosvo Ulappa-Ulla, joka kertoi lapsille arvoituksia ja tarinoita. Toivottavasti Ulappa-Ulla saadaan mukaan myös ensivuonna! Projektiryhmän jäsenet olivat pukeutuneita erilaisiksi hahmoiksi ja etenkin Peppi ihastutti lapsia niin, että he olisivat toivoneet Pepiltä esitystä.  Päivän kohokohtia olivat ehdottomasti myös hienojen paloautojen saapuminen koulun pihalle ja Huminalehdon upea hevonen sekä suloinen poni.

Lastentapahtumassa kävi 129 iloista lasta yhdessä vanhempiensa kanssa. Vierailijoita kävin yhteensä 260. Lapsilla ja heidän vanhemmillaan oli mukava päivä ja meillä projektiryhmäläisillä oli myös varmasti hauskaa siinä hulinassa.

Hanna Soppela, Lastentapahtuman projektipäällikkö

Jauhovaara KickOff 23.-24.1

jauhovaara1

Olihan se kokemus. Ensimmäistä kertaa edustamassa Meri-Lappia alue D:n Kickoffissa. Minulle Jauhovaara ei sanonut mitään. Missä se on ja mikä on homman nimi? Pian ilmeni, että Jauhovaara on eräkämppä jossain itärajalla, Kuhmossa. Keskustellessa kokeneempien kollegoiden kanssa, kävi ilmi että Jauhovaara on ilmeisen legendaarinen paikka, jossa on jo monet vuodet vietetty alueen startti eli Kick-off.

Viikonlopun tärkein anti oli tutustua pressa-kollegoihini ja alueen johtoryhmään. Osan porukasta olin jo tavannut Lappeenrannan Johtajuusakatemiassa, mutta vasta nyt pääsin kunnolla heihin tutustumaan. Siitä piti huolen myös mökin rento mutta tiivis tunnelma, kun kaikille ei riittänyt petipaikkoja 🙂

Viikonloppu oli toki rento, mutta rankka. Lauantain istuimme hyvinkin tiiviisti alueen toisessa puheenjohtaja-kokouksessa. Käsiteltäviä asioita oli paljon. Itselle moni asia oli vielä uutta ja viikonloppu antoi paljon myös oppimisen näkökulmasta.

Lauantai-illasta saimme vieraaksemme kansallisen DP:n eli varapuheenjohtajan Jenni Rajahalmeen, joka kertoi meille kansallisesta strategiatyöstä.

Nukuttua ei kyllä juuri tullut ja sen huomasin sunnuntaina ajellessani vajaat 400 kilometriä kohti kotia. Kovasti halusin kirjoittaa kokemuksia ylös jo heti kotiin päästyä, mutta niin uni vei voiton.

Meri-Lapin Nuorkauppakamarin Kick-Off 2015

JCI Meri-Lappi Kick Off

Tammikuun alussa saapui sähköpostiini kutsu Meri-Lapin nuorkauppakamarin Kick-Offista. Aika

passasi minulle paremmin kuin hyvin, sillä saman viikon torstaina ja perjantaina oli päämieheni

järjestämä Kick-Off Helsingissä. Joten eiköhän minun kevät lähde hyvin käyntiin kolmella potkulla =)

Takaraivossani jyskytti koko viikon ( Muista leikata kynnet, pääset kiipeilemään tai vaihtoehtoisesti

joogaamaan ) koska tapahtumapaikkana oli Tornion Kamppailu- ja kiipeilykeskus. Joogaan tai

kiipeilyyn viittasi myös pyydetyt varusteet; mukaan pyyhe, villasukat ja sisäliikuntavaatteet. Villasukat

niin joogaan liittyvää kuin vain voi olla, miehen logiikalla. Mitä vielä, lauantai-illan ohjelma olikin suht

kaukana rauhallisesta joogaamisesta nimittäin päästiin kokeilemaan Karatea. Lämmittely on

urheilussa kaiken A ja O ja illan lämmittely jäi varmasti mieleen kaikille osallistujille, PYLLYPALLOA!

Jos haluatte tietää mitä se on, ottakaa yhteyttä Tornion Karateseuraan ja menkää kokeilemaan

pyllypalloa sekä karatea.

 

JCI Meri-Lappi  ja pyllypallo

Lyöntien, polvipotkujen, kiertopotkujen kylmäharjoittelun seuraava luonnollinen vaihe on niiden

kokeileminen lyönti/potkutyynyyn parin kanssa. Tämän harjoittelun aikana salissa tuntui olevan oikeita

Karatekoja, karjahduksista päätellen 😛 Minun täytyy kiittää Teemua, illan Karate vetäjää, hyvin

vedetystä loppuvenyttelystä, ei ollut kuin pohkeet jumissa sunnuntaiaamuna.

Kick-Off aktiviteetin jälkeen tatamiin muodostui ihan huikee ruokapöytä. Tarjolla oli niin kala- kuin

kinkkuvoileipäkakkua, mansikkapiirakkaa ja muuta pientä syötävää. Veikeimmän makuinen oli tämän

vuoden presidentin Liisan äidin tekemät pienet leivokset. Tahdonkin kiittää isosti tarjoilun

tekijöitä, kaik’ oli hyviä.

 

JCI Meri-Lappi - Tatamipiknik

Ruokailun ohessa esittäydyttiin ja keskusteltiin nuorkauppakamarin toiminnasta sillä paikalle oli

saapunut uusia kamaritoiminnasta kiinnostuneita. Keskustelun mukaan nuorkauppakamarin toiminta

on itsensä kehittämistä, sosiaalista verkostoitumista, itsensä likoon laittamista, hauskan pitämistä. Ilta

oli mitä mainioin, tykkäsin. Erityiskiitos taisteluparilleni Katrille ettet potkinut minua sinne

kanahäkkikomeroon 😉

 

Kirjoittaja: Markus Pellikka, koejäsen syksystä 2014 alkaen
Markus Pellikka on 32-vuotias yrittäjä sekä Kemiin paluumuuttaja 31 reissuvuoden jälkeen. Yrittäjänä edustaa suomalaista sijoituspalveluyhtiötä Finlandia Groupia, SEB:tä sekä PanEurope Generalia asiamiehenä ja vakuutusedustajana. Golfin, frisbeegolfin, lentopallon ja tenniksen ohella koiran ulkoiluttaminen on päivittäistä, unohtamatta nuorkauppakamarin toiminnan opettelua. Säästämisen ja sijoittamisen lisäksi verkostoituminen erilaisissa tapahtumissa esim GetToGether 2015 on kiinnostavaa. Opi joka päivä uutta, ole rohkea! @MarkusPellikka

Kamarivuoden 2015 starttaa Kick Off!

JCI Meri-Lappi Kick Off 2015

JCI Meri-Lappi Kick Off 2015Tervetuloa uudet ja vanhat Meri-Lapin nuorkauppakamarilaiset, avecit sekä toiminnastamme kiinnostuneet kamarivuoden starttaavaan Kick Off -illanviettoon
lauantaina 10.1.2015 klo 18 Tornion Kamppailu- ja kiipeilykeskukseen.

Tule sellaisena kuin olet, mutta pakkaa mukaasi sisäliikuntavaatteet, pyyhe ja villasukat.  Tarjolla pientä purtavaa, joten kerro ruokavaliosi ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoitathan tulostasi: [email protected] tai 050 413 6469/ Liisa

Nähdään lauantaina ja potkaistaan vuosi 2015 käyntiin!