Tuottava idea -kilpailu

Onko sinulla ehdotusta vuoden Tuottavaksi Ideaksi?

Ehdota oma ideasi Riikka Juntille viimeistään 4.5.2015.

Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on jälleen löytää ja nostaa esille suomalaisia menestystarinoita, jotka palkitaan loppuvuodesta 2015 juhlavasti Kauppakamariforumissa.
Kilpailun juuret ovat Turun Nuorkauppakamarissa, joka järjesti kilpailun alueellisesti Varsinaissuomessa vuonna 1977. Tavoitteena alusta saakka on ollut edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Kilpailun alkuperäinen tavoite on vähintään yhtä ajankohtainen nyt kuin vuonna 1977.

Jaana Kupiainen, SNKK:n Tuottava Idea -aluepäällikkö vuodelta 2012 kertoo lisää projektista.

Tuottava Idea on kamaritoiminnan perinteikäs kilpailu, joka tuo mielestäni tiivistettynä JC-toiminnan idean esille: uusien ideoiden ja innovatiivisten yritysten ja liiketoiminnan esilletuominen.

Mikä oli parasta? Tutustua upeisiin ideoihin, joita suomalaiset yritykset kehittävät. Suomi on pullollaan upeita ideoita ja oli hienoa päästä niiden syntyperään kiinni.

Mikä oli vaikeinta/raskainta/työläintä? Alue D on laaja ja vaatii vaivannäköä kontaktoida kaikki kamarit alueelta. Toisaalta kontaktoinnissa sai samalla kuulla kunkin kamarin kuulumisia, joten soittelu ei ollut turhaa.

Mitä olet saanut projektilta? Itseluottamusta lisää, rohkeutta ottaa yhteyttä, tutustua uusiin yrityksiin ja kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden TI-projektipäälliköiden kanssa.

Mitä projekti vaati, esim. kuinka monta tuntia elämästä olet uhrannut projektiin jne? Ennen kilpailuajan päättymistä soittokierrokset kamareihin veivät pari iltaa. Skype-palaverit projektiryhmän kanssa vei pari tuntia kerran kuussa, ne olivatkin todella hyödyllisiä, kun kuuli muiden alueiden kokemuksia. Lappeenrannan kansallisessa kokouksessa toimin ständillä päivän. Tuomareihin kontaktointi vei illan verran aikaa. Kilpailuehdokkaisiin ja hakemuksiin tutustumiseen meni kolmisen iltaa, Varsinaiseen tuomarointiin meni puoli päivää ja palkintotilaisuuteen pari tuntia.

Suosittelisitko vastaavaa vastuutehtävää muille? Perustelut. Ehdottomasti suosittelen, sillä tehtävässä pääsee lähelle yrityksiä ja saa kuulla huikeita ideoiden syntytarinoita.